Haalarietiketti

11.12.2020

Fuksien haalarit ovat saapuneet!!! Poikkeusoloista johtuen haalarikastajaisia ei tänä vuonna pystytty järjestämään normaaliin tapaan. Siispä tutorit listasivatkin 10 kultaista sääntöä haalareiden käyttöön liittyen. Samalla tämä toimikoon muistutuksena vanhemmille vuosikursseille haalareiden käytöstä.

1. Merkkien ompelu

  • Haalarimerkit tulee aina ommella käsin. Merkkejä ei liimata tai kiinnitetä haalareihin muilla keinoilla.

2. Sponsorit

  • Haalarimerkit tulee ommella niin, että sponsoreiden logot eivät peity. Logojen päälle voi ommella merkkejä vasta sitten, kun kaikki muu pinta-ala haalareista on täytetty. Sääntö koskee myös selässä olevaa Varkaiden logoa.

3. Tuunaus

  • Merkkien lisäksi haalareihin voi kiinnittää myös muita varusteita, joita koet tarpeelliseksi. Hyödyllisiä, haalareihin kiinnitettäviä tavaroita voivat olla esimerkiksi pullonavaaja ja taskulamppu. Voit kiinnittää haalareihisi myös muistoja eri tapahtumista, kuten rannekkeita.

4. Varkaiden logo

  • Pue haalarit aina päälle niin, että selässä oleva Varkaiden logo näkyy.

5. Peseminen

  • Haalareita ei suositella pestäväksi. Jos jostain syystä kuitenkin peset haalarisi, tee se niin, että haalarit ovat koko ajan päälläsi. Tämä onnistuu esimerkiksi suihkussa. Muistathan, että pienet tahrat voit puhdistaa pyyhkimällä. Tarvittaessa voit myös tuulettaa haalareitasi.

6. Lainaaminen

  • Haalareita ei tulisi lainata kaverille tai vastaavasti käyttää kaverin haalareita. Voit kuitenkin pukea kaverisi haalarit tai lainata omiasi pätevästä syystä, esimerkiksi osaksi sitsien asua. Käytettyjä haalareita ei myöskään ole suotavaa myydä.

7. Tapahtumamerkit

  • Voit halutessasi varata tapahtumamerkeille jonkin kohdan haalareistasi, jotta voit ommella kaikki tapahtumista saadut merkit lähelle toisiaan. Kauppakadun Appro sekä Poikkitieteelliset haalaribileet ovat esimerkiksi tapahtumia, joista on mahdollista kerätä useampia merkkejä.

8. Käyttö

  • Kanna haalareitasi ylpeydellä ja muista käyttää niitä mahdollisimman paljon. Yleisesti haalareita käytetään erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Haalareita voi kuitenkin käyttää myös muualla, mikäli tilaisuuden luonne sen sallii.

9. Hihan tai lahkeen vaihto

  • Voit vaihtaa haalarisi lahkeen kumppanisi kanssa, joka opiskelee toisessa tiedekunnassa. Myös haalareiden hihan voi vaihtaa hyvän ystävän kanssa. Vaihtoja kannattaa kuitenkin harkita tarkasti.

10. Edustaminen

  • Käyttäessäsi haalareita edustat Jyväskylän yliopistoa ja Varkaat ry:tä sekä opiskelijoita yleisesti. Muistathan siis käyttäytyä ystävällisesti ja muut ihmiset huomioiden, etkä aiheuta ylimääräistä mielipahaa kenellekään.

Muistathan, että yllä oleva ohjeistus on vain suositus ja yleinen haalareiden käyttöön liittyvä etiketti. Jokainen haalareiden omistaja osaa varmasti toimia vastuullisesti, omaa harkintaansa käyttäen. 

ILOISIA HETKIÄ HAALARIT JALASSA!